KAUNIS ÄITI synnyttäneet

Huomaat pohtivasi omaa palautumistasi synnytyksestä.

Tuntuuko ettei keskivartalossa ole oikein voimaa ja vatsa saattaa olla oudon muotoinen.

Voisiko sinulla olla suorien vatsalihasten erkaantuma?

Synnytyksen jälkeen keho palautuu spontaanisti parhaiten kaksi ensimmäistä kuukautta. Sen jälkeen palautuminen hidastuu. Viimeistään 6 kk synnytyksen jälkeen virtsankarkailu ei ole enää normaalia, vaan siihen tulisi puuttua.

Tämä kurssi on tarkoitettu kaikille lapsensa saaneille äideille. Oli synnytys sitten tapahtunut alakautta tai sektiolla. Synnytyksestä voi olla aikaa vaikka kuinka kauan, mutta vähintään 2 vko. Jälkitarkastusta ei tarvitse olla käytynä.

Varsinaisia oireita ei tarvitse olla, vaan lähdemme tutustumaan omaan muuttuneeseen kehoon. 

Opit kuinka se nyt toimii ja mitä seuraavaksi voisi tehdä. Voiko jo aloittaa liikkumaan aktiivisemmin vai olisiko syytä kuntouttaa jotain osa-aluetta tehokkaammin.


Kurssi toteutuu pienryhmässä ja mahdollistaa näin myös yksilöllisen ohjauksen. Halukkailta tutkin manuaalisesti mahdollisen vatsalihasten erkaantuman tilanteen.

Tämä on sinun omaa aikaasi, kaunis äiti. ❤

Seuraavat kurssit

  • tammikuussa la 12.1.2019 klo 12-14
  • maaliskuussa la 9.3.2019 klo 12-14
  • toukokuussa la 18.5.2019 klo 12-14

Hinta 49€ (sis alv. 10 %) tai kaverin kanssa yhteensä 80 € (sis. alv). Paikkana liiketila kokoNaisuus (HML)

Ilmoittaudu tai kysy lisää ottamalla yhteyttä. 

Kurssin jälkeen sinun on mahdollista jatkaa liikeharjoittelua 3 kerran KAUNIS ÄITI jatkokurssilla, jossa teemoina ovat lantionpohja ja hengitys, liikkuvuus sekä voima. Ajankohta ilmoitetaan erikseen. Hinta 10€/kerta.

Sinulla on myös mahdollista varata yksilökäyntifysioterapiaan alennettuun 55€ hintaan (norm. 65€).

Jos haluat lukea lisää kurssin nimestä, se onnistuu tästä.