Äideille

Oletko raskaana tai suunnittelet raskautta. Vai oletko synnyttänyt ja kaipaat tukea palautumiseen. Aikaa synnytyksestä on saattanut kulua hetki tai hieman pidempi tovi. Olen äitiysfysioterapeuttina juuri sinua varten.

Äitiysfysioterapia

Haluan olla sinun tukenasi tarjoten apuani kokonaisvaltaisesti joko ennaltaehkäisten tai kuntouttaen. Sinulla saattaa esimerkiksi olla selkä- tai lantion liitoskipuja, toiminnallisia lantionpohjan ongelmia, vatsa saattaa pömpöttää ja epäilet vatsalihasten erkaantuneen tai kaipaat tukea sektiosta palautumiseen.

Fysioterapeuttisen tutkimisen jälkeen teemme yhdessä suunnitelman tavoitteiden mukaisesti. Tyylini on ohjauksellinen sekä teen kevyitä käsittelyitä tarpeidesi mukaisesti. Lääkärin lähetteellä olet oikeutettu Kelan korvaukseen, käytössäni on suorakorvaus.

Nettiajanvarauksesta saat kätevästi varattua oman aikasi. Vastaanottoni toimii liiketila kokoNaisuudessa, Sibeliuksenkatu 4, HML, jossa pidän myös kurssini. Vastaanotan asiakkaita torstai-iltaisin sekä kurssipäivänäni lauantaina.

Kotikäynti on oivallinen valinta esimerkiksi ensimmäiseksi käynniksi synnytyksen jälkeen. Tutussa kotiympäristössä saamme kotiharjoitteet nivelletyksi hyvin osaksi arkea. Näitä kotikäyntejä teen pääsääntöisesti arkisin klo 17 jälkeen sekä viikonloppuisin. Ota yhteyttä niin sovitaan yhdessä sopiva aika.

Äidin ja vauvan fysioterapia -paketti

Yhdessä äidille ja vauvalle on palveluissani tarjolla äidin ja vauvan fysioterapia -paketti, joka voidaan toteuttaa joko vastaanotto- tai kotikäyntinä. Käynnille on syytä varata 90 min, jolloin pystymme rauhassa ensin käymään läpi teidän raskausajan ja synnytyksen ja tämän jälkeen kohdentaa tutkimukset ja lempeät ohjeet juuri teille yksilöidysti.

KAUNIS ÄITI kurssit

Kurssit on erikseen suunniteltu odottaville ja synnyttäneille äideille. Odottavat äidit saavat ohjausta raskauteen ja synnytykseen liittyen. Synnyttäneet äidit pääsevät tutustumaan omaan muuttuneeseen kehoonsa, saaden tietoa yksilöllisesti, kuinka tästä eteenpäin olisi hyvä jatkaa. Tutustu kursseihin ja ilmoittaudu mukaan.

KAUNIS ÄITI odottaa

KAUNIS ÄITI synnyttäneet

Kurssien jälkeen osallistujien on mahdollista jatkaa 3 kerran jatkokurssille, jossa syvennytään teemoihin lantionpohja ja hengitys, liikkuvuus sekä voima.

Ryhmät tilauksesta

Tiesitkö, että voit tilata yksityikurssin myös sinulle ja ystävällesi joko kotiinne, minun luokseni tai Liiketila KokoNaisuuteen. Ihan niin kuin sovimme. Kesto tällöin 90 min. 

Vuokraus

Saat kauttani vuokrattua TENS-laitteen esim. synnytyksen kivunhoitoon sekä ergonomiset kantovälineet ohjauksen kanssa. Vuokraus on mahdollista sekä vastaanottokäynnin yhteydessä että sovittuna erikseen.

OTA TÄSTÄ sivulta löydät omahoitovinkkejä.